<– Takaisin hankkeen pääsivulle
Kotiseutumuseon päärakennus
Museon päärakennus Piuholan talo on rakennettu v. 1768 ja siirretty nykyiselle paikalleen v. 1949. Talon viimeisimmät omistajat ovat olleet Juho Emil Piuhola ja hänen toinen vaimonsa Edla Piuhola. Isonkyrön kotiseutuyhdistys oli 1940-luvun puolessa välissä ruvennut suunnittelemaan ulkomuseoaluetta vanhan kirkon läheisyyteen. Ulkomuseoaluetta varten tarvittiin kuitenkin vanhoja rakennuksia. Kotiseutuyhdistyksessä istuva maisteri Honkala oli määrätty selvittämään ja tutkimaan löytyisikö Isostakyröstä sopivia rakennuksia ulkomuseoaluetta varten.
Museotarkoitukseen sopivia rakennuksia alkoikin löytyä hyvin nopeasti, ja jo seuraavana vuonna Isonkyrön Meijeri lahjoitti päärakennuksen vieressä olevan luttiratin museokäyttöön. Kotiseutuyhdistys oli myös kiinnostunut tyhjilleen jääneestä Piuholan tuparatista eli Piuholan talosta. Kotiseutuyhdistys osti rakennuksen vuonna 1948 500 000 mk.
Piuholan talon purku aloitettiin v. 1948. Hirret ja muut tavarat siirrettiin kökkänä eli talkootyönä nykyiselle museon alueelle. Avajaiset pidettiin v. 1951. Museon päärakennus eli Piuholan talo on sisustettu 1800-luvun alun tyyliin.
3D-skannattu museorakennus pistepilvenä esitettynä. Talo on rakennettu v. 1768 ja siirretty nykyiselle paikalleen v. 1949. Talon viimeisimmät omistajat ovat olleet Juho Emil Piuhola ja hänen toinen vaimonsa Edla Piuhola.
Museon esineistöä
Museon esineistöä 3D-mitattuna
Leväluhdan pääkallo
Leväluhta on Suomen tunnetuimpia esihistoriallisia kalmistoja. Lähteestä ja sen ympäristöstä on löytynyt lähes sadan vainajan jäännöksiä, hevosen ja naudan luita sekä hopea- ja pronssikoruja. Kalmisto on ollut käytössä rautakaudella, noin 300–800 jälkeen ajanlaskun alun.
Pääkallot ja muut ihmisluut ovat säilyneet ikäänsä nähden poikkeuksellisen hyvin vetisessä maaperässä. Leväluhta on herättänyt ensimmäisen kerran huomiota 1670-luvulla, kun Isonkyrön sen aikainen kirkkoherra ilmoitti lähteestä löytyvän ihmisen luita sekä esineitä. Toden teolla Leväluhdasta kiinnostuttiin vasta 1880-luvulla, kun ympäristön ojittamisen seurauksena löydettiin lisää ihmisen luita sekä ihmiselle kuuluneita esineitä. Tämä johti erilaisiin jatkotutkimuksiin. Lähteestä on löydetty mm. granaattikoristeinen hopeanappi, hopeavartaasta tehty kaularengas, pronssisia rannerenkaita ja litistynyt pronssikattila.
Sinänsä hienot esinelöydöt eivät kuitenkaan tee Leväluhdasta poikkeuksellista, vaan sieltä löytynyt runsas luuaineisto. Leväluhdasta löytyneet luut ovat pääasiassa kuuluneet naisille ja lapsille. Leväluhtaa pidettiin alun perin uhrilehtona. Tämä käsitys kuitenkin muuttui, kun luista ei löydetty minkäänlaisia väkivallan merkkejä. Yhä edelleen Leväluhta on mysteeri, joka herättää kysymyksiä: “Miksi noin sadan ihmisen luut haudattiin lampeen pieneen lampeen nykyisen Isonkyrön alueella?”, “Keitä he olivat?” ja “Miksi lampeen haudattiin pääasiassa naisia ja lapsia?”.
Kansallispuku ja koru
Vanhalta nimeltään Isonkyrön-Härmän kansallispuku. Nykyiseltä nimeltään Etelä-Pohjanmaan kansallispuku.
Käyttö: Museolla oleva puku on vanhan kansallispuvun tyyliin. Puvussa on musta sametti liivi, pieni vyötärönmittainen paita sekä pieni vihreä villainen esiliina. Nykyisessä puvussa liivi on joko musta tai raidallinen villaliivi. Nykyisessä kansallispuvussa paita on pitkä ja se toimittaa samalla alushameen virkaa. Esiliinakin on nykyään runsas ja silkkinen. Kansallispukuun kuuluu myös valkoinen tykkimyssy. Se tosin puuttuu museon puvusta.
Kapioarkku/Kapiokirstu
Kapioarkussa säilytettiin kaikenlaisia tekstiilejä aina patjapusseista kuolinvaatteisiin. Kapioarkussa olleita tekstiilejä sanottiin kapioiksi. Tulevalta morsiamelta vaadittiin entisaikaan laajoja käsityötaitoja. Naisen kohdalla puhutaan kapioarkusta ja miesten kohdalla puhutaan kapiokirstusta.
Lautaskaappi
Lautaskaapissa säilytettiin lautasia. Lautaset olivat pääsääntöisesti valmistettu joko puusta, savesta tai posliinista. Puusta, savesta tai posliinista valmistetut lautaset olivat harvinaisia 1700- ja 1800-luvulla. Lautasten esille tuomisella talon isäntä pyrki tuomaan esille omaa varallisuuttaan.
Vanha Raamattu
Raamatun on omistanut Jaakko Hermanninpoika Konttas, joka on syntynyt 22.8.1856 Isossakyrössä. Kuollut vuonna 1899. Jaakko Konttas kävi Vaasan ruotsalaista lyseota 5 luokkaa ja valmistui sen jälkeen farmaseutiksi.
Nurkkakaappi
Nurkkakaappia käytettiin erilaisten asioiden ja esineiden säilytyspaikkana. Nurkkakaapilla pyrittiin maksimoimaan käytössä olevan säilytystilan määrä.
Oltermannin sauvat
Oltermannin sauva oli ennen puhelimen keksimistä tehokas tiedonlevitysväline, joka kylällä oli oma sauvansa. Sauvassa olevaan koloon laitettiin viesti ja sauvaa alettiin kuljettamaan talosta taloon ennakkoon tehdyn reitin mukaan.
Kustaa Ilon mitali
Kustaa Ilon (entiseltä sukunimeltään Pakka) saama mitali venäläisessä kotiteollisuusnäyttelyssä. Kustaa Ilo sai mitalin tekemistään hienoista pajukoreista. Kustaa tunnettiin Isossakyrössä Korimestarina.
Piironki
Piironki, jonka päällä on kirja. Kirjan päällä on lukulasit. Puinen rasia oikeassa yläkulmassa on puusta tehty penaali. Piirongin oikeassa alakulmassa on valtion ostokortteja, joita käytettiin jatkosodan aikana.
Kukkakuvioinen kello
Seinäkello on vedettävä ja toimii punnuksilla.
Lintukoristeinen kello
Seinäkello.
Härmäläinen takka
Kuvassa on Härmäläisellä mallilla rakennettu takka. Kuvasta löytyy patakraakku, josta roikkuu nykyaikainen pläkkilyhty. Kuvasta löytyy myös suuri kuparinen kahvipannu, kolmijalkapata, vohvelirauta, silitysrauta sekä kahviprännäri.
Trumpetti
Trumpetti