Euroopan unionin osarahoittama – Uudenmaan liitto

Hankkeessa kokeillaan millaista elämyksellistä, tarkkaa ja avointa 3D:tä monipuoliset tuotannot elokuva-, musiikki-, kiinteistö-, matkailu- ja taidealoilla sekä muilla palvelualoilla tarvitsisivat liiketoimintansa tueksi.

Hankkeessa ratkotaan suurien datamäärien tarkoituksenmukaista jatkojalostamista tuotteiksi ja niiden jakamista erilaisissa formaateissa. Hanke vastaa osaamisvajeeseen, kuinka pistepilviaineiston keräämistä ja -käsittelyä sovelletaan eri käyttökohteisiin sopiviksi.

Teknologian kehitys mahdollistaa globaalit, esteettömät ja mobiilit produktiot sekä saavutettavuuden. Hankkeessa kehitettävät 3D-aineistot ovat kuin valokuvia tai videoita todellisesta maailmasta, mutta ovat silti tietokoneella tehtyjä fotorealistisia virtuaalimalleja.

Hankkeen tavoitteet ovat

  • muodostaa toimiva pistepilviekosysteemi,
  • tuottaa avoimia, kustannustehokkaita, tarkkoja ja arkistointikelpoista 3D-data-aineistoa ja konsepteja kohderyhmien käyttöön
  • pilotoida ja kokeilla usean eri toimialan living labeissa erilaisia toteutuksia
  • saada avoimilla 3D-aineistoilla ns. lisähyötyjä
  • kehittää tehdyillä piloteilla uusia liiketoimintamahdollisuuksia living labeissa
  • jakaa osaamista Uudenmaan toimijoille.

Hankeaika: 1.9.2023-31.8.2025

Hanke kuuluu Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan -ohjelmaan.

Rahoitusohjelma: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)

Toteuttaja

Aalto-yliopisto logo

Julkaisut

Matti T. Vaaja, Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Elina Ylikoski, Petri Rönnholm, Seliina Päällysaho, Juhani Talvela, Mikko Vastaranta, Janne Matilainen, Juho Lohilahti, Mika Lindholm, Matias Ingman, Lars Miikki, Matti Kurkela, Rauno Heikkilä, Harri Kaartinen, Antero Kukko, Juha Hyyppä. 2024. Eväitä huippuopetukseen ja aktiiviseen yrityskumppanuuteen. Maankäyttö 2/2024. syyskuu 2024.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2024/10/04/evaita-huippuopetukseen-ja-aktiiviseen-yrityskumppanuuteen/

***

Hannu Hyyppä & Marika Ahlavuo. Kuinka valita voittavia verkostoja? Maankäyttö 1/2025, 28-31.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2025/03/07/kuinka-valita-voittavia-verkostoja/

***

Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Juha Hyyppä, Matti Vaaja. 2025. Maanmittausalan GeoIT:n tulevaisuus? Maankäyttö 1/2025, 40-43.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2025/03/07/maanmittausalan-geoitn-tulevaisuus/

***

Marika Ahlavuo, Laura Lehtinen, Hannu Hyyppä, Tuomas Ravea. 2025. HYPECON – Anime- ja pelitapahtuma virtuaalituotannon näyttämönä. Maankäyttö 2/2025. 
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2025/09/26/hypecon-anime-ja-pelitapahtuma-virtuaalituotannon-nayttamona/

***

Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Risto Känsälä, Matti T Mäkelä. Rakennetun kulttuuriympäristön tallentaminen. Maankäyttö 2/2025. 
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2025/09/26/rakennetun-kulttuuriympariston-tallentaminen/

***

Marika Ahlavuo ja Hannu Hyyppä. Eri aikakaudet yhdistyvät digitaalisissa kaksosissa. Maankäyttö 1/2024.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2024/04/26/eri-aikakaudet-yhdistyvat-digitaalisissa-kaksosissa/

***

Marika Ahlavuo, Lars Miikki, Anna-Stina Tähkävuori ja Hannu Hyyppä. Pääkaupunkiseudulle kootaan rakennetun ympäristön alalle kansainvälisesti korkealuokkaista oppilaitos- ja tutkimusverkostoa. Maankäyttö 3/2023.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2023/10/02/paakaupunkiseudulle-kootaan-rakennetun-ympariston-alalle-kansainvalisesti-korkealuokkaista-oppilaitos-ja-tutkimusverkostoa/

***

Marika Ahlavuo, Lars Miikki, Anne-Marie Mäntylä, Anna-Stina Tähkävuori ja Hannu Hyyppä. Kuinka kiertotalous ja paikkatieto-osaaminen saataisiin tiiviimmin osaksi rakennetun ympäristön osaamista ja verkostoa. Maankäyttö 3/2023.
https://maankaytto.fi/wp/index.php/2023/10/02/alykaupungit-vaativat-enemman-rakentamisen-kiertotalous-ja-paikkatieto-osaamista/


Pistepilvien käyttömahdollisuudet living lab ‑kohteissa ja pilotit

Villatehdas

Oletko koskaan pohtinut, miltä mahtaa näyttää Hyvinkään villatehtaan tornissa? Miksi tehtaalla ylipäätään on torni?

Villatehdas
Villatehdas

Villatehtaan vesitorniin voi tutustua Hyvinkään museokeskus Taikan, Hyvinkään Villatehtaan ja Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo:n yhteistyönä toteutetussa 3D-mallissa.

Hyvinkään Taidemuseo: Happy Valley

Merja Puustinen & Andy Best

Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti Aalto MeMo ja Hyvinkään taidemuseo tuottivat vuonna 2021 taidemuseon silloisista tiloista 3D-mallin.

***

Studiokierros 2025

***

Teatterikorkea – Näyttämölle valitut

Ylen kanssa yhteiskehittämällä luotu TV-sarjan intron pohja. Sarja introineen on nähtävissä Yle Areenassa

Teatterikorkea
Teatterikorkea

***

Tarinasoppaa 3D-virtuaalinäyttely Aalto MeMo

Sari Airola and Katri Kirkkopelto

https://www.sariairola.com/exhibitions–projects.html


Mediassa

Salaisuuksien torni ja laserpistepilvi
1/2025 Hyvinkää-lehti
https://hyvinkaalehti.fi/juttuarkisto/2025-1/salaisuuksien-torni-ja-laserpistepilvi


Menneet tapahtumat

Tarkoista ja fotorealistisista 3D-malleista liiketoimintaa ja vaikuttavuutta (hybridi)

Maanantai 8.12.2025

Haaga-Helian Pasilan kampus
Ratapihantie 13, Helsinki. Tila: PA/1201 Auditorio    

Ilmoittautumislinkki:
🔗 https://www.lyyti.fi/reg/3D-malleista_liiketoimintaa

OHJELMA: (pdf)

13.00–13.10 Tervetuloa: tutkimusaluejohtaja Antti Jylhä Haaga-Helia, tutkimusjohtaja Hannu Hyyppä ja Akateeminen koordinaattori Marika Ahlavuo Aalto/MeMo 

13.10–13.25 Pistepilvet rakennetussa ympäristössä: Kuinka uudenlaista pistepilviaineiston keräämistä ja käsittelyä sovelletaan eri käyttökohteisiin sopiviksi? Professori, TkT Antero Kukko, Kaukokartoitus ja fotogrammetria, FGI/MeMo 

13.30–13.50 3D-mittausmenetelmistä ja tarkkuuksista: Tarkat fotorealistiset mallit ja kaupunkimallit eri käyttökohteissa. Tutkijatohtori Arttu Julin, väitöskirjatutkija Toni Rantanen 

14.00–14.20 Katsaus fotogrammetria- ja laserkeilauspohjaisiin tarkkoihin 3D-virtuaalituotantoihin: Tutkimusjohtaja Hannu Hyyppä, Projektipäällikkö (EkoPoint) – Instituutin koordinaattori Marika Ahlavuo 

14.30–14.40 3D-virtuaalituotannot museoissa. Case: Museokeskus Taika, Museonjohtaja Tuomas Ravea

14.40–15.00 Keskustelua

Tilassa esillä 3D-demotuotantoja lisäksi mm. Kansallismuseosta, Purkutaiteesta, kulttuurikohteista ja Helsingin kaupunkikohteista.

Kahvit Tapahtumatorilla.

Pienet muutokset ohjelmaan mahdollisia.

***

29.3.2025 Kirjaseikkailu 2025

klo 11–15 Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Dynamit-sali, 2 krs

Dynamit-salissa voit tutustua visuaaliseen tiedettä ja taidetta esittävään näyttelyyn, jossa pääset ihailemaan kirjavaa pistepilvitaidetta Hanasaaresta.

Esillä olevien animaatioiden ja 3D-teosten inspiraation lähteinä ovat olleet Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen taideteokset, kuten Aurikoleikki ja Eteneminen. Esillä on myös virtuaaligalleria ja pistepilvitoteutuksia tiloista.

Aalto-yliopiston MeMo-instituutti on mukana Lastenkirjaseikkailussa Hanasaaressa. Näyttelyssä voi tutustua 3D-virtuaalitoteutuksiin Hanasaaresta ja sen teoksista.  Näyttelyssä on mahdollisuus keskustella tutkijoiden kanssa ympäristön mallinnusmenetelmistä, kuten laserkeilauksesta ja fotogrammetriasta.

Linkki Kirjaseikkailun sivuille:

https://hanaholmen.fi/fi/events/lasten-kirjaseikkailu-2025

***

Ihmemaa X -näyttely 1.6.–20.10.2024

Ihmemaa X

Entisessä Anttilan tavaratalossa Keravan ydinkeskustassa järjestettävä näyttely oli laajuudeltaan 4000 m2. Teoksia oli toteuttamassa 240 taiteilijaa. Aalto-yliopiston MeMo-instituutti toteutti näyttelyyn myös visualisointeja sekä 3D- ja virtuaalikokeiluja.
https://www.purkutaide.com/ihmemaa-x/

***

Rakennusalan uudet ulottuvuudet 2024

RAKENNUSALAN UUDET ULOTTUVUUDET 2024 -banneri

28.11.2024 Rakennusalan uudet ulottuvuudet 2024

Katso tilaisuuteen liittyvät sidosryhmävideot!

***

2.12.2023 Tamminiemen retrojoulu

Hyppää mukaan aikakoneeseen ja sukella suoraan presidentti Kekkosen joulun sydämeen Tamminiemen retrojoulussa!

Liput 12/9/4€. Sisäänpääsy myös museokortilla.

Aallon uutinen tapahtumasta: Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa

***

Digitaaliset kaksoset ajallisena jatkumona – Aloitusseminaari: Avoimista pistepilvistä liiketoimintaa ja vaikuttavuutta (EkoPoint) – Kohti fotorealistisia avoimia datoja

Digitaaliset kaksoset ajallisena jatkumona -tapahtuman kuva

7.9.2023 klo 12–14

Tapahtumassa on kaksi esitystä. Aluksi kuullaan digikaksosista osana kaupunkimallinnusta väitelleen tutkijatohtori Arttu Julinin esitys. Arttu kertoo digikaksosista tehdystä tutkimuksesta.

Taiteellinen johtaja Jouni Väänänen jatkaa digikaksosten mahdollisuuksista osana purkutaidetta.

Tapahtuma järjestetään Aallon zoomissa osoite: https://aalto.zoom.us/j/68785002445

Järjestäjä: Aalto-yliopisto / MeMo

Aikataulu
12.00 Kokoustila aukeaa
12.15 Tervetuloa
12.30 Tutkijatohtori Arttu Julin: Digikaksoset osana kaupunkimallinnusta
13.00 Taiteellinen johtaja Jouni Väänänen: Digikaksosten mahdollisuuksista osana purkutaidetta
13.30-14.00 Keskustelua ja loppusanat

Pop-up-näyttely Aalto-yliopiston 3D-studiossa osoitteessa Puumiehenkuja 5 A. 
Esillä  digikaksosia sekä uusimpia MeMo-instituutin aiheeseen liittyviä liittyviä demoja.

Seminaari oli myös päätösseminaari Digitaaliset kaksoset kulttuurialan ekosysteemin elvyttämisessä (UKKE029)